Kerhot

Sijoituskerho

“The only thing standing between you and your goal is the bullshit story you keep telling yourself as to why you can’t achieve it” Näin lausui aikoinaan kuuluisa pörssimeklari Jordan Belford. Kysymykseksi jää, miten uskaltaa lähteä tekemään tavoitteista totta ja vaihtaa haaveilut todeksi. Jo vuosituhannet ihmiset ovat yrittäneet ratkoa vaurastumisen ja menestymisen saloja, mutta vain harvat ovat siinä onnistuneet. Useimmille suomalaisille ikävä kyllä, lauantai-illan lottokupongin täyttäminen on ainoa yritys rikkauksiin, mutta onneksi Pörssi tarjoaa jäsenilleen jotain paljon parempaa. Jo legendaariseksi nimetty Pörssin sijoituskerho tarjoaa jäsenilleen ensiaskeleet vaurastumisen ja menestymisen maailmaan.

Jos olet kiinnostunut sijoittamisesta,vaurastumisesta tai yhdessäolosta samanhenkisten ihmisten seurassa, sijoituskerhon toiminta on tehty juuri sinulle. Sijoittaminen on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkästään rahan ja vaurauden tavoittelua. Se on parhainmillaan omien päätösten vakuuttelua, onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita, mutta ennen kaikkea oppimista rahoitusmarkkinoista, taloudesta ja itsestään sijoittajana.

Sijoituskerhossa ei ole väliä oletko kokenut pörssihai suurella salkulla vai pelkästään sijoittamisesta kiinnostunut pörssiläinen. Jokaiselle löytyy kiinnostavia aiheita. Toiminta sijoituskerhossa on muutakin kuin pelkkää juhlaa. Se on ajoittain myös ruusuilla tanssimista. Syksyllä ja keväällä teemme excursioita Helsinkiin Suomen johtaviin rahoitusalan yrityksiin ja pidämme rentoja OPTIO- iltoja. Mukaan mahtuu myös sijoittamisen teoriaa ja opastusta sijoitusilloissa. Syksyllä tulemme puhumaan niin sijoittamisen muodoista osakemarkkinoille kuin suorista sijoituksista kasvuyrityksiin.

Miksi sitten sinun kannattaa lähteä mukaan joukkoomme? Vaurastuminen on hyvin pitkälle itsestään kiinni. Älä ulkoista omaisuudenhoitoasi ulkopuolisille huijareille vaan ota itse oppia asioista ja näin olet paljon vaikeammin houkuteltavissa seuraavaan Win Capitaan.

Money talks, bullshit walks

Lisätietoa:

Juuso Jokinen

Masi Virta

 

PörSki

Vuonna 2011 perustettu Pörssin laskukausi on keväästä 2019 alkeaen PörSki! Missiomme on edistää pörssiläisten laskettelu ja afterski -kulttuuria järjestämällä erilaisia lasketteluaiheisia tapahtumia lukuvuoden aikana. Laskitpa sitten suksilla, laudalla tai liukurilla, alppikotkasta vasta-alkajaan kaikki ovat tervetulleita mukaan! Tärkeintä on kuitenkin rento meininki ja hauskanpito.

Toimintamme perustana on palvella jäseniämme, joten uusia ideoita kuullaan mieluusti. Lue lisää toiminnastamme täältä

tai kysy lisää PörSkin vetäjiltä ja tiimiläisiltä:

 

 

PörSail

Vuosi 2020 tulee jäämään ikimuistoisena mieleen, sillä silloin perustettiin Pörssin oma purjehduskerho PörSail. Anonyymin jodlaajan mukaan purjehduskerho Sisä-Suomeen saattaa olla turha, mutta me olemme eri mieltä! 

Kerhon tarkoituksena on tutustuttaa pörssiläisiä purjehduksen saloihin muun muassa erilaisten tapahtumien ja unohtumattomien reissujen muodossa. Luvassa on muun muassa purjehduskursseja sekä matkoja niin meidän omalle järvelle, kuin myös suotuisammille leveyspiireille Välimerelle

Me haluamme levittää purjehduksen ilosanomaa kaikille kyltereille ja saada mahdollisimman monen innostumaan vesillä liikkumisesta. Kaikki pörssiläiset ovat siis tervetulleita mukaan toimintaan, eikä osallistuminen vaadi aiempaa kokemusta purjehtimisesta!

Ota seurantaan meidän Instagram @porsailclub sekä liity Facebook-ryhmään @PörSail, jotta pysyt ajantasalla tulevista huikeista tapahtumista.

Nähdään vesillä!

Helmi Hollo

044 0676791

Iida Kortevaara

 

Jenna Tulonen

 

 

Maija Vaarasto

Maija Vanha-aho