08.05.

Analyytikkoharjoittelija Samla Capital Oy

Samla Capital Oy on vuonna 2015 perustettu ja voimakkaasti kasvava yritys, jonka pääpaikka sijaitsee Jyväskylässä, mutta toiminta-alue kattaa koko Suomen. Hallinnoimme kolmea kiinteistöihin sijoittavaa vaihtoehtorahastoa, Samla Toimitilat Ky:tä, Samla Toimitilat II Ky:tä ja Samla Asunnot Ky:tä, joiden tekemien sijoitusten arvo on yhteensä 85 miljoonaa euroa. Lisätietoja www.samlacapital.fi.

Tulevaisuuden kasvutavoitteiden saavuttamiseksi haemme tiimiimme Jyväskylään

ANALYYTIKKOHARJOITTELIJAA

vakinaiseen työsuhteeseen, jonka aloitusajankohta sekä työaika ja -määrä on mahdollista räätälöidä valittavan henkilön tilanne huomioiden.

Tehtäväsi on hankkia tietoa kiinteistösijoituskohteista ja analysoida niitä sekä laatia laskelmia, kassavirtamalleja, arvonmäärityksiä ja sijoitusmuistioita ostopäätösten tueksi. Mahdollisuuksien ja kykyjesi mukaan voit osallistua myös esimerkiksi ostoneuvotteluihin, sijoitussalkun hoitoon ja raportointiin. Teet tiivistä yhteistyötä työparisi salkunhoitajan lisäksi kiinteistöjohtajan, controllerin ja ulkoisten kumppaneiden kanssa.

Voit omata jo työkokemusta kesätöiden muodossa tai olla urasi alussa oleva tulevaisuuden tekijä. Tärkeintä on, että sinulla on oikea asenne uuden oppimiseen ja halua kehittyä ja menestyä työssäsi.

Tehtävässä menestyminen edellyttää
• soveltuvaa koulutusta esimerkiksi kauppakorkeakoulusta, yliopistosta tai AMK:sta

• innostusta kiinteistö- ja sijoitusalaa kohtaan

• työtä pelkäämätöntä asennetta ja oma-aloitteisuutta

• erinomaisia tiedon hankinta-, analysointi- ja raportointitaitoja

• taitavaa Excelin hallintaa

• tiimityötaitoja

Tarjoamme monipuolisen tehtäväkentän ja mahdollisuuden kehittyä urallasi eteenpäin dynaamisessa työympäristössä. Tehtävää voidaan myös räätälöidä valittavan henkilön taustan ja kokemuksen mukaan huomioiden myös mahdollinen nykyinen opiskelutilanteesi ja valmistumisen ajankohta. Yhdessä tekeminen on yrityksemme perusajatuksia, joten tukenasi on ammattitaitoinen ja mukava tiimi.

Kiinnostuitko?

Hae tehtävää lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen toimitusjohtaja Hannu Saastamoiselle osoitteeseen viimeistään 24.5.2020 mennessä. Aloitamme haastattelut heti rekrytoinnin alkaessa, joten kiinnostuessasi tehtävästä teethän hakemuksesi mahdollisimman pian. Lisätietoja tehtävästä antaa Hannu Saastamoinen, 040 57 37 514 tai