Sijoituskerho

”The only thing standing between you and your goal is the bullshit story you keep telling yourself as to why you can’t achieve it” Näin lausui aikoinaan kuuluisa pörssimeklari Jordan Belford. Kysymykseksi jää, miten uskaltaa lähteä tekemään tavoitteista totta ja vaihtaa haaveilut todeksi. Jo vuosituhannet ihmiset ovat yrittäneet ratkoa vaurastumisen ja menestymisen saloja, mutta vain harvat ovat siinä onnistuneet. Useimmille suomalaisille ikävä kyllä, lauantai-illan lottokupongin täyttäminen on ainoa yritys rikkauksiin, mutta onneksi Pörssi tarjoaa jäsenilleen jotain paljon parempaa. Jo legendaariseksi nimetty Pörssin sijoituskerho tarjoaa jäsenilleen ensiaskeleet vaurastumisen ja menestymisen maailmaan.

Jos olet kiinnostunut sijoittamisesta,vaurastumisesta tai yhdessäolosta samanhenkisten ihmisten seurassa, sijoituskerhon toiminta on tehty juuri sinulle. Sijoittaminen on kuitenkin paljon muutakin kuin pelkästään rahan ja vaurauden tavoittelua. Se on parhainmillaan omien päätösten vakuuttelua, onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita, mutta ennen kaikkea oppimista rahoitusmarkkinoista, taloudesta ja itsestään sijoittajana.

Sijoituskerhossa ei ole väliä oletko kokenut pörssihai suurella salkulla vai pelkästään sijoittamisesta kiinnostunut pörssiläinen. Jokaiselle löytyy kiinnostavia aiheita. Toiminta sijoituskerhossa on muutakin kuin pelkkää juhlaa. Se on ajoittain myös ruusuilla tanssimista. Syksyllä ja keväällä teemme excursioita Helsinkiin Suomen johtaviin rahoitusalan yrityksiin ja pidämme rentoja OPTIO- iltoja. Mukaan mahtuu myös sijoittamisen teoriaa ja opastusta sijoitusilloissa. Syksyllä tulemme puhumaan niin sijoittamisen muodoista osakemarkkinoille kuin suorista sijoituksista kasvuyrityksiin.

Miksi sitten sinun kannattaa lähteä mukaan joukkoomme? Vaurastuminen on hyvin pitkälle itsestään kiinni. Älä ulkoista omaisuudenhoitoasi ulkopuolisille huijareille vaan ota itse oppia asioista ja näin olet paljon vaikeammin houkuteltavissa seuraavaan Win Capitaan.

Money talks, bullshit walks

Lisätietoa:

Jerkko Leikonen & Santeri Vaattovaara

Liity kerhon sähköpostilistalle tästä.

Sijoituskerho löytyy myös Facebookista!