NESU
Mikä ihmeen NESU?
Kansainvälisiä kontakteja, hulvatonta menoa, monenmoisia tapahtumia sekä ystäviä ympäri Suomea ja pohjoismaita. Tätä kaikkea ja vähän enemmän on NESU eli Nordiska Ekonomie Studerandes Union. Itse painottaisin enemmän ympäri Suomenmaata syntyviä kontakteja. Nykypäivän hittikäsitteelle ”verkostoitumiselle” et parempaa paikkaa löydä. Nämä kontaktit muodostetaan useimmiten varsin kosteissa ympäristöissä. Vaikka epävirallisen järjestön nimi juontuukin rakkaasta toisesta kotimaisestamme, en itse ole joutunut solkkaamaan kuin
suomea – vaikka sekin tuottaa välillä ongelmia. Ulkomailla on hyvä sitten osata vähän Lontootakin.
NESU toimii pohjoismaisten kauppatieteenopiskelijoiden yhteisenä järjestönä, jonka toimintaan voi osallistua kuka tahansa kylteri ikään tai vuosikurssiin katsomatta. Aktiivisia jäseniä on tällä hetkellä ympäri Suomea kylterikaupungeissa. (Helsinki, Turku, Pori, Vaasa, Tampere, Jyväskylä, Kuopio, Mikkeli, Joensuu, Lappeenranta ja Oulu). Lisäksi kansainvälisillä tapahtumilla on osallistujia Islannista Ruotsista, Tanskasta sekä viimeisimpänä mukaan liittyneestä Virosta. Myös Baltian maissa kiinnostus NESU-toimintaa kohtaan on herännyt.
Suomessa toiminta perustuu käytännössä eri NESU-kaupunkien järjestämien sitsien ympärille. Toki koko toimintaa höystämässä on myös mm. NESU-risteily sekä mökkiviikonloppu, festarisitseistä puhumattakaan. Näille tapahtumille osallistumista ei tule jännittää, vaan järjestäjät haluavat vierailijoita eli “ulkkareita”piristämään juhlia. Ulkopaikkakuntalaisille on tapahtumilla aina omat kiintiönsä. NESU järjestää aina kaksi kertaa vuodessa vähän suuremmat seminaarit, joissa on runsaasti osallistujia myös Suomen rajojen ulkopuolelta.
Mikäli haluat laajentaa näkemyksiäsi ja ystäväpiiriäsi Jyväskylän ulkopuolelle, pitää hauskaa ja tutustua mahtaviin ihmisiin ympäri pohjoismaita, on NESU juuri sinulle! Jotta pääset tutustustumaan NESU:un paremmin, liity NESU-Jyväskylään. Tämä onnistuu liittymällä sähköpostilistalle. NESU:n jäsenyys on täysin maksuton, joten mikään ei siis estä lähtemästä mukaan toimintaan!
Muutama käytännön niksi tapahtumille osallistuttaessa:
- Liity NESU-sähköpostilistalle. NESU-Jyväskylä löytyy myös Facebookista. Tykkää siitä.
- Kun saat sähköpostiisi nesusitsikutsun, kysele kavereilta ketkä olisivat mahdollisesti lähdössä tapahtumalle (myös muiden kaupunkien kaverit huomioon-ottaen). Yksinkin kannattaa toki lähteä seikkailemaan, sillä tapahtumissa tapaa aina uusia hyviä tyyppejä.
- Ole nopea! Ei kannata jäädä turhaan vatvomaan, sillä paikkoja on rajatusti.
- Ota yhteyttä NESU-vastaavaan eli minuun. Hoidan ilmoittautumiset muihin kaupunkeihin. Yhteyden minuun saa sähköpostilla osoitteesta .
- Kimppakyytejä kannattaa aina kysellä! VR:kin tosin kulkee, jos vain jaksaa.
- Yöpymispaikasta ei kannata ressata. Tapana on, että järjestäjät järkkäävät (sitähän he tekevät) tarvittaessa yösijoja omilla asumuksillaan. Näitä kannattaa tosin tiedustella hyvissä ajoin etukäteen. Kovat pelimiehet/-naiset voivat toki verkostoitua perusteellisemminkin ja hankkia ”reisimajoituksen”.
- Google maps on aina hyvä kaveri ennen tapahtumia. Kovimmat nikkarit ottavat kamerakännykkään kuvan kartasta, jos nettiä ei löydy.
- Tapahtumat kannattaa maksaa aina kutsussa menneeseen deadlineen mennessä. Muista toki, että viime tipassa peruessasi saatat joutua silti maksamaan osallistumismaksun. Tämä on kuitenkin harvinaista, sillä sitsaajia löytyy aina.
- Teemaa on aina hyvä noudattaa – joskus hieman ylikin.
Terveisin NESU-vastaava,
Jaska Vepsäläinen
+358 50 462 2656















