Ansiomerkit
Pörssin ohjesäännön mukaan ansiomerkki voidaan myöntää ansioituneelle Pörssi ry:n jäsenelle tai kunniajäsenelle, ei kuitenkaan istuvan halituksen jäsenelle. Kyseessä on kolmiportainen akateeminen ansiomerkki, joka ansaitaan järjestyksessä pronssisesta kultaiseen. Ansiomerkkejä voidaan myöntää vuosittain yksi kultainen, kaksi hopeista ja kolme pronssista. Sama henkilö voi saada ansiomerkin vähintään kahden vuoden kuluttua edellisen myöntämisestä. Ansiomerkkien myöntämisestä päättää yhdistyksen hallitus, ja ne myönnetään vuosijuhlan yhteydessä.
Hopeiset ansiomerkit
2011 Johanna Lähteenmäki
2011 Juho Kankaala
2010 Perttu Soininen
2010 Mikko Vuorio
Pronssiset Ansiomerkit
2011 Kati Kukkonen
2011 Ville Oliver Savolainen
2011 Mikko Viitamäki
2010 Aarne Töllinen
2010 Katri Haakana
2010 Juha Lintula
2009 Johanna Lähteenmäki
2009 Miika Lipiäinen
2009 Juho Kankaala
2008 Lauri Sipponen
2008 Perttu Soininen
2008 Mikko Vuorio













