Tiedotustiimi

Tiedotustiimin tärkein tehtävä on ainejärjestömme oman lehden, Pörssikurssin julkaiseminen. “Pörssikurssi – Kapitalistisen ilosanoman tuoja” on arvostettu ja opiskelijalähtöinen lehti, jota toimitetaan säännöllisesti noin sadalle eri yhteistyökumppanille tai vanhalle Pörssiläiselle. Pörssikurssi ilmestyy viisi kertaa vuodessa: kahdesti keväällä ja kolmesti syksyllä. Syksyn ensimmäinen numero on ns. fuksikurssi, joka on tarkoitettu erityisesti uusille aloittaville opiskelijoille.

Jos pidät kirjoittamisesta tai valokuvaamisesta, olet taitava tai alkava kuvankäsittelijä, haluaisit päästä päästä suunnittelemaan lehden ulkoasua tai olet muuten vaan kiinnostunut viestinnästä, niin tiedotustiimi on sinulle juuri oikea paikka! Erityisesti tiedotustiimi on hyödyksi markkinointiin ja viestintään suuntautuville, mutta jokainen on tervetullut mukaan. Tiimin toiminta jakautuu tiimissä tasaisesti, joten tiedotustiimiläisillä on hyvin aikaa kuulua aktiivisesti myös muihin tiimeihin.

Pörssikurssi on kokenut monia kehitysvaiheita olemassaolonsa aikana, ja nousujohteisella linjalla aiomme pysyä myös jatkossa, joten uudet ja tuoreet ideat ovat erittäin tärkeitä erityisesti fukseilta. Liity siis innokkaaseen ja palkitsevaan tiedotustiimiin!

Terveisin päätoimittaja,

Saara Hämäläinen

+358 40 837 0103

Kalenteri

« Toukokuu 2012 »
MaTiKeToPeLaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031 

Pörssin 3. Green Card -kurssi

Päivä: 26 Toukokuu 2012 12:00 - 27 Toukokuu 2012 20:00
Lisää »

Lisää Google-kalenteriisi: