Sijoituskerho

Kiinnostaako sinua sijoittaminen, muttet tiedä mistä lähteä liikkeelle? Haluatko tietää eri sijoitusinstrumenteista ja strategioista? Näihin kysymyksiin voit sijoituskerhon kautta saada vastauksia. Sijoituskerhon tavoitteena on lisätä opiskelijoiden tietoutta sijoittamisesta ymmärrettävällä ja käytännönläheisellä tavalla. Käymme läpi perusasioita, mutta myöskin tarkempaa seulontaa eri sijoituskohteista rennoissa merkeissä.

Kohokohtina pyrimme vierailemaan säännöllisesti eri rahastoyhtiöissä, pankkiiriliikkeissä sekä muissa meitä kiinnostavissa yrityksissä, että tapahtumissa. Sijoituskerhon puolesta yritämme myös järjestää rahoitusmarkkinoiden asiantuntijoita kertomaan ajankohtaisista aiheista. Päämääränämme on hankkia lisätietoa tulevaisuuden työnkuvista ja sijoitusmahdollisuuksista.

Syksyllä 2010 startannut allokaatiotiimi on myös osa sijoituskerhon toimintaa ja allokaatiotiimi tulee kokoontumaan myös tulevana syksynä kahteen otteeseen, tai markkinatilanteen pakottaessa useammin. Allokaatiotiimin tarkoituksena on tutkia eri maantieteellisiä alueita sijoittamisen näkökulmasta ja antaa Pörssin hallitukselle sijoitusehdotuksia. Mikäli esim. Aasian tai Afrikan sijoitusmarkkinoiden seuraaminen tuntuisi olevan sinun juttusi, niin olet tervetullut mukaan. Tule vierailemaan ensimmäiseen tapaamiseen, ja seuraamaan miten analysoimme markkinoita.

Kannattaa muistaa, että aikaisempaa sijoituskokemusta et tarvitse. Lukutaito ja kiinnostus sijoitusmarkkinoita kohtaan ovat toki eduksi.

Lisätietoja:
Janne Keisanen


Miika Tuokko

 

Liity kerhon sähköpostilistalle:
http://lists.jyu.fi/mailman/listinfo/sijoituskerho

Sijoituskerho Facebookissa:
http://www.facebook.com/#!/group.php?gid=34582281097

Kalenteri

« Toukokuu 2012 »
MaTiKeToPeLaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031 

Pörssin 3. Green Card -kurssi

Päivä: 26 Toukokuu 2012 12:00 - 27 Toukokuu 2012 20:00
Lisää »

Lisää Google-kalenteriisi: