Toiminta

Pörssi järjestää jäsenilleen erilaista toimintaa hyvin laajasti. Opiskelijoiden viihtyvyydeksi ja hyödyksi on tarjoilla on niin liikuntaa, yritysvierailuja, valokuvasta ja lehden toimitusta kuin sijoitusmaailman seuraamista, golfia sekä tietenkin opiskelijabileitä.

Liikunta- ja excuvastaavamme hoitaa fyysiseen hyvinvointiin liittyviä asioita järjestäen muun muassa liikunnan vakiovuoroja, kerhoja sekä urheilutempauksia. Hän vastaa myös erinäisistä excursioistamme, joita tehdään pitkin vuotta ympäri Suomea ja myös ulkomaille. Nämä opintoretket ovat aina mielenkiintoisia ja suuntautuvat usein esimerkiksi yritysvierailuille eri alojen yrityksiin.

Yritys-excursioistame vastaa myös Pörssin yritystiimi. YritystIimin jäsenet saavat tärkeitä yhteyksiä yritysmaailmaan ja toisaalta toiminnassa kehittyvät myös neuvottelutaidot. Sininen Pörssi, Pörssin ja jyväskyläläisten yritysten yhteistyöhanke ja opiskelijoiden etuohjelma on myös yritystiimin aikaansaannoksia.

Pörssi julkaisee myös omaa lehteään, Pörssikurssia, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa. Lehti tehdään jäsenvoimin, ja sen toimituksessa tarvitaan aina niin kirjoittajia, graafikkoja, kuin taittajiakin. Selaa lehden arkistoa tai tutustu tiedotustiimin toimintaan.

Tietenkin Pörssi järjestää myös puitteet hengailulle opiskelupäivien lomassa: ainejärjestötilamme Selkkari eli Selvitystila on avoinna kaikille pörssiläisille. Kahvipannu pidetään kuumana, joten tervetuloa viettämään aikaa muiden kyltereiden kanssa! Selkkari sijaitsee Mattilanniemen MaD-rakennuksessa.

Opiskelijaelämään kuuluvat myös bileet, ja tietenkin myös kylterit haluavat juhlia! Biletiimimme järjestää jäsenillemme unohtumattomia bileitä kuten sitsejä, Pörssin Music Awardsit tai Pörssin Perinteisen Rinneriehan. Joka kuukausi Pörssi järjestää myös Poikkitieteelliset Haalaribileet, jotka yhdistävät koko jyväskylän haalarikansaa. NESU-toiminnassamme on myös mahdollista päästä tutustumaan muihin Suomen kyltereihin.

Lisätietoja toiminnastamme antavat kunkin sektorin vastaavat. Jos haluat olla vaikuttamassa ja antamassa ideoita, ota rohkeasti yhteyttä!

Kalenteri

« Helmikuu 2012 »
MaTiKeToPeLaSu
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829 

Laskettelureissu Himokselle

Päivä: 28 Helmikuu 2012
Tiivistelmä: Pörssin ja Dumpin järjestämä laskettelureissu Himokselle.
Lisää »

Karkauspäivän olutilta

Päivä: 29 Helmikuu 2012 19:00 - 20:00
Tiivistelmä: Pörssin karkauspäivän olutilta Old Brick's Innissä ke 29.2. klo 19.00
Lisää »

Lisää Google-kalenteriisi: