Edunvalvonta

Pörssin yksi tärkeimmistä tehtävistä, joskaan ei näkyvin, on toimia opiskelijaedustajiensa välityksellä kaikkien yhdistyksen jäsenien etujen valvojana. Pörssiläisten etuja ajamassa on opiskelijoitamme niin yliopiston, kauppakorkeakoulun kuin ylioppilaskunnan päättävissä ja neuvoa-antavissa toimielimissä. Seuraavassa lyhyet kuvaukset eri hallintoelimistä sekä niissä meitä edustavat henkilöt. Jos jokin asia askarruttaa tai haluaisit erityisesti nostaa jotain esille, ota rohkeasti yhteyttä edustajiimme.

Yliopiston hallintorakenteisiin voit tutustua tarkemmin täällä.

 

Jyväskylän yliopisto

Yliopiston hallitus = Yliopiston ylin päättävä toimielin. Päättää mm. tavoitteista, strategiasta, toiminta- ja taloussuunnitelmista sekä valitsee rehtorin. Yliopistokollegio valitsee hallituksen, jonka jäsenistä yksi on opiskelijaedustaja.

Yliopistokollegio = Päättää mm. yliopiston hallitukseen ja sen jäseniin liittyvistä asioista sekä vahvistaa yliopiston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Kollegion jäsenet valitsee ylioppilaskunta. Kollegion 32 jäsenen kymmenestä varsinaisesta opiskelijajäsenestä yksi on pörssiläinen ja varajäsenistöön kuuluu kolme pörssiläistä.

Ota yhteyttä (varajäsenet suluissa):

  • Kalle Jokinen, kalle.a.jokinen@jyu.fi (Jaakko Meronen, Eero Myller)

 


Kauppakorkeakoulu

Tiedekuntaneuvosto = Vastaa osaltaan kauppakorkeakoulun hallinnosta. Mm. pyrkii arvioimaan ja kehittämään koulutusta ja tutkimusta, päättää opetussuunnitelmista ja valintaperusteista, päättää professoreiden ja muun opetushenkilöstön virkojen täyttämisestä sekä ottaa kantaa tutkielmien arvosanoihin. Opiskelijoiden edustus tiedekuntaneuvostossa koostuu kolmesta pörssiläisestä sekä heidän varahenkilöistään. Tehtäväänsä heidät on valinnut ylioppilaskunta.

Ota yhteyttä (varahenkilö suluissa):

  • Eero Myller, eero.myller@jyu.fi (Jenna Anttonen)
  • Nette Lehtinen, nette.lehtinen@gmail.com (Sanna Kauppila)
  • Kalle Jokinen, kalle.a.jokinen@jyu.fi (Saara Hämäläinen)

Opetuksen kehittämisryhmä eli OKR = Tehtävänä mm. opetuksen sisällön ja toteutuksen kehittäminen, kehitysehdotusten muotoileminen sekä saadun palautteen hyödyntäminen tässä kehitystyössä. Tässä toimielimessä Pörssiä edustaa neljä opiskelijaa.

Ota yhteyttä:

  • Jenna Anttonen (kopo@porssiry.fi)
  • Eero Myller (eero.myller@jyu.fi)
  • Hanna Mäkinen (hanna.u.makinen@student.jyu.fi)
  • Heidi Nieminen (heidi.kr.nieminen@student.jyu.fi)

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY)

Edustajisto = Tehtäväänsä kahdeksi vuodeksi vaaleilla valittava 41 jäseninen edustajisto päättää mm. ylioppilaskunnan talousasioista, lainoista, säännöistä ja rakentamisesta sekä ylioppilaskunnan hallituksen kokoonpanosta ja viranhaltijoista. Seuraavat edustajistovaalit järjestetään syksyllä 2011, joissa kaikilla JYY:n jäsenillä on oikeus asettua ehdolle sekä äänestää. Ylioppilaskunnan edustajistossa pörssiläisiä edustaa P&D - puoluepoliittisesti sitoutumaton edustajistoryhmä. P&D:n toiminnassa enemmän heidän omilla sivuillaan.

Kalenteri

« Toukokuu 2012 »
MaTiKeToPeLaSu
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031 

Pörssin 3. Green Card -kurssi

Päivä: 26 Toukokuu 2012 12:00 - 27 Toukokuu 2012 20:00
Lisää »

Lisää Google-kalenteriisi: